Päivän ihastus: Päivä meni hyvin. Luin vanhoja kuntakokouksen pöytiksiä kaupungintalolla ennen kun lähdettiin illasta Lappeenrantaan kappaan ja kirjastoon.
Kuuntelin välillä kirjoittamisen taustalle musiikkia, josta tuli mieleen viime kevään filkkareiden puoluekuvaukset ja niistä Suomen Keskustaa kuvaava pätkä. Se elokuva kuvasi koko ohenevaa kuntakenttää kipeänkin osuvasti, Joutsenoa mukaan lukien.
Jo nyt on kaupungintalon neuvontapiste autiona. Sain siellä tutkimuksiani tehdä ihan rauhassa, seuranani vain lukuisia varastotilana toimivaan huoneeseen roudattuja, käytöstä poistettuja koneen näyttöjä, vahoja kunnan palkintopokaaleja ja kunniakirjoja.
Kaukana on kunnian päivät. Jo nyt käy moni työntekijä Joutsenossa vain yhdesti viikossa. Jo nyt väliaikaisuus ja ohimenevyys vallitsi koko kiinteistössä. Kukaan ei lopulta tiedä mitään, kun kukaan ei ole töyspäiväisesti ja kokonaan vastuussa mistään. Kun ei kiinnytä, ei kiinnosta.
Oli tavallaan niin kovin rauhallista ja uinuvaa viettää päivä tuolla naapuritalossa. Tavallaan tosi surumielistä. Vanha papparainen käveli eksyneenä rappusissa ja kävi pakostakin sääliksi. Huokaus. Välillä tuntuu, että en ole edes keski-ikäinen iskelmän ystävä vaan 70-vuotias peräkammarin pirjo.
No, toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä Joutseno ihan kuole ja autioidu. Mieli rapautuisi mukana. Suomi on jo nyt liian täynnä vanhoja, pystyynlahoavia kulissikyliä, jotka elämä on jättänyt. Aika reikäinen monien mielenmaisema onkin.

Vihastus: Kiire ja hoppu. Täällä tuntuu, että tarvitsisi sellasen säädettävän kellon, jolla voisi muuttaa ajan kulkunopeutta. Täällä on niin rauhallista ympärillä, että haluaisi itsekin olla rauhassa vaan.
Parissa päivässä ei kuitenkaan koko elämänrytmiään pysty noin vaan kääntämään. Ensin on tehtävä, mentävä, muistettava ja vastattava, nähtävä, sovittava ja palaveerattava.
Pääsiäisen jälkeen palaan taas tänne ja sitten aion tutkia ja tutkia vaan. En muuta.