Päivän ihastus&vihastus: Uskonnonopetus peruskouluissa.
Hesarin mielipidesivulla oli hyvä kirjoitus siitä, miten uskonnonopetus ei kuulu peruskouluihin. Iäisyysaihe oli esitetty piristävän kärkevästi ja napakasti. Perusajatus kuului, että jos näillä mennään, uskonasioiden opetus pitäisi samalla laajentaa punaisten ja valkoisten sukujen lapisille annettuun erilaiseen historianopetukseen, pelkästään vihreiden lapsille kohdistettuun ympäristöopetukseen ja puolueiden mukaan vaihtelevaan taloustiedon opetukseen.
Niinpä!
Uskonasioista pitäisi opettaa sivistävästi ja suvaitsevasti, kertomalla kaikista uskonnoista ja kulttuureista, laajentamalla ymmärrystä ja jakamalla oivallusta siitä, että on olemassa muutakin. Avartaa. Samalla tavoin kuin historianopetuksessa pitää kertoa mitä sisällissodan eri nimet ovat ja mistä ne kertovat, ja samalla tavoin kuin ympäristökasvatus kuuluu jokaiselle.
Yksisilmäinen opetus luo yksisilmäisiä aikuisia. Ei missään nimessä ole oikein jakaa lapsia luokkiin vanhempien uskomusten mukaan. Niin tämä, kuin kokkareiden tasoluokituksetkin ovat tosi buu. Ja kaikin puolin väärin on myös se, että lapsia hämmennetään sekoittamalla uskoa ja tietoa. Kriittisen ajattelun terä tylpistyy heti alkuunsa.
Pienenä uskonnontunnit olivat ihan kivoja satutunteja. Mutta eivät ne Raamatun tarinoiden lapsiversioinnit mitenkään vetäneet vertoja oikeille kunnon saduille, joita opettaja meille toisinaan luki.
Kulttuurillisesti merkittävä opus ei kaipaa pastellisävyyn kuvitettuja lapsiversiointeja hyviksistä ja pahiksista. Jokainen lukekoon Raamattunsa, kun oma aika on siihen kypsä.

Päivän vihastus: se, että ihmiset soittelee miten sattuu. Omaa tyhmyyttä pitää puhelimen ääniä päällä, mutta kuka voi oikeasti kuvitella, että on niin äkeää asiaa, ettei se voi odottaa sunnuntai-aamua (puoli kahdeksaa) pidemmälle? Ärsyttävä herätys.