Kirjoitusvaihde menossa ylikierroksille. Näpit haluaa iskeä konetta, vaikka pää vaatisi jo unta.

Päivän ihastuksia: Tulin juuri filkkareilta, jonne menin aamusta asti jatkuneen lehtityörupeaman jälkeen katsomaan Seppo Rustniuksen uusinta dokumenttia. En ensin meinannut jaksaa, mutta onneksi menin.
Haastattelin eilen aamupäivästä Rustaniusta, johon nyt törmäsin taas Uhrien näytöksen alla ja jälkeen. Pystyin onneksi rehellisesti sanomaan Rustaniukselle, että pidin elokuvasta. Hieman pelkäsin välillä, että oltiin menossa liikaa paatoksen ja osoittelun puolelle, mutta Rustanius tekee tyylillään ja pysyy tyylilleen uskollisena.
Kävin miettimään tätä historiaelokuvien objektiivisuus/subjektiivisuus-kysymystä. Kuinka väärää totuutta on kertoa niistä tarinoista, joita ei ole arkistoihin tallennettu? Muistitiedolla on mielestäni korvaamattoman tärkeä merkitys muiden lähteiden täydentämisessä ja on ensiarvoisen tärkeää, että tätä tietoa kerätään ja kerrotaan edelleen. Elokuvissa on valittava näkökulma. Lillqvist ja Rustanius, teette hyvää työtä.

Vihastus: epäreilut lähetysajat. Rustaniuksen dokumentti kilpaili kotimaisessa sarjassa, jonka esitysaika oli ihmeellinen. Kuinka moni jaksaa tulla katsomaan sisällissotadokumenttia kello 22.00 torstai-iltana? Ei kovinkaan moni. Plevnan suuri sali näytti surullisen autiolta, sillä moni, jota kiinnostaa, oli ikävä kyllä jo nukkumassa. Harmi juttu. Tätä voisi aikatauluja laatiessa miettiä. Eilen näytettiin samaan aikaan Curt Cobain -elokuva, jonka yleisön ikärakennetta silmälläpitäen 22.00 ei tuntunut mahdottomalta. Tämäniltaisen aiheen kohdalla asia oli toinen.