Päivän ihastus: Päivä meni hyvin. Luin vanhoja kuntakokouksen pöytiksiä kaupungintalolla ennen kun lähdettiin illasta Lappeenrantaan kappaan ja kirjastoon.
Kuuntelin välillä kirjoittamisen taustalle musiikkia, josta tuli mieleen viime kevään filkkareiden puoluekuvaukset ja niistä Suomen Keskustaa kuvaava pätkä. Se elokuva kuvasi koko ohenevaa kuntakenttää kipeänkin osuvasti, Joutsenoa mukaan lukien.
Jo nyt on kaupungintalon neuvontapiste autiona. Sain siellä tutkimuksiani tehdä ihan rauhassa, seuranani vain lukuisia varastotilana toimivaan huoneeseen roudattuja, käytöstä poistettuja koneen näyttöjä, vahoja kunnan palkintopokaaleja ja kunniakirjoja.
Kaukana on kunnian päivät. Jo nyt käy moni työntekijä Joutsenossa vain yhdesti viikossa. Jo nyt väliaikaisuus ja ohimenevyys vallitsi koko kiinteistössä. Kukaan ei lopulta tiedä mitään, kun kukaan ei ole töyspäiväisesti ja kokonaan vastuussa mistään. Kun ei kiinnytä, ei kiinnosta.
Oli tavallaan niin kovin rauhallista ja uinuvaa viettää päivä tuolla naapuritalossa. Tavallaan tosi surumielistä. Vanha papparainen käveli eksyneenä rappusissa ja kävi pakostakin sääliksi. Huokaus. Välillä tuntuu, että en ole edes keski-ikäinen iskelmän ystävä vaan 70-vuotias peräkammarin pirjo.
No, toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä Joutseno ihan kuole ja autioidu. Mieli rapautuisi mukana. Suomi on jo nyt liian täynnä vanhoja, pystyynlahoavia kulissikyliä, jotka elämä on jättänyt. Aika reikäinen monien mielenmaisema onkin.

Vihastus: Kiire ja hoppu. Täällä tuntuu, että tarvitsisi sellasen säädettävän kellon, jolla voisi muuttaa ajan kulkunopeutta. Täällä on niin rauhallista ympärillä, että haluaisi itsekin olla rauhassa vaan.
Parissa päivässä ei kuitenkaan koko elämänrytmiään pysty noin vaan kääntämään. Ensin on tehtävä, mentävä, muistettava ja vastattava, nähtävä, sovittava ja palaveerattava.
Pääsiäisen jälkeen palaan taas tänne ja sitten aion tutkia ja tutkia vaan. En muuta.

Päivien ihastus: täällä on lunta! Täällä on talvi!
Olin aamupäivällä kävelemässä pelloilla ja oli aivan uskomattoman ihanaa! Hiihtämiseen on liian lämmintä ja vetistä, mutta peltojen päällä kulkevia moottorikelkkauria pitkin pystyi kumpparit jalassa kävelemään. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa pellonpientareita pitkin mittaamani maisemat tästä vinkkelistä. Oli myös upea kevätauringon valo.
Muuten on aika mennyt tutkimushommissa. Kirjotin tänään monta tuntia kirjastossa. Sai keskityttyä kun ei ollut nettipakotietä tai muita häiritseviä näennäistoimia vieressä. Hyvä homma. Muutenkin tuntuu vähän selkeemmältä tutkimuksen suhteen, vaikka viimeksi eilen oli taas aivan toisenlaiset aatokset.
Eilen tapasin vanhan, paikallisen tehtaan historian tuntijan ja sain häneltä hyvää materiaalia tutkimukseeni. Huomenna menen kaupunginarkistoon ja torstaina kirkonkirjoja katsomaan. Joutsenon kirkko paloi sisällissodan yhteydessä. Paljon kirjoja meni mukana, mutta jotain seurakunnan mukaan on jäänyt jäljelle.
Eilen tapaamani mies kertoi eilen jostain eläimiinsekaantujasta, josta kuulemma ainakin löytyy seurakunnan arkistosta tietoa. Odotan siis, mielenkiinnolla? Torstaina palaveerataan tutkimuksesta ja näen kavereita. Perjantaina olisi tarkoitus jaksaa vielä vikalle Kansallisarkiston käynnille. Illalla on juhlat ja Jussin keikka. Ihana nähdä ystäviä! Lauantaina takaisin treelle. Huoh. Paras menneä nukkumaan.

Päivän vihastus: No siis tämä sama. Vanhat miehet jaksaa kiroiluttaa. Edelleen. Ja nuoremmat. Siis miehet yleensä. Aihealueestani aiemmin tutkimusta tehnyt nuori mies vähätteli työläisnaisten merkitystä. "---Tärkein työ oli miesten työn tukeminen." !?!? Onneksi kirjoitan tällaiset patriarkaaliset näennäistotuudet suohon.

Mieli lepää täällä ja tottuu aika nopeasti rauhaan. Nyt on ollut varsin palkitsevaa olla ihan vaan kotona ja tutkimuspaikoissa työn parissa. Hektisen elämänrytmin vastapainoksi aamukasilta herääminen ja selkeä päivärytmi tekevät niin hyvää.
Niinkin on tähän rauhaan mielensä asettanut, että puhelimen äänet saa aikaan ilonpilkahdusten sijaan kylmiä väreitä. Osasyynä voi olla ärsyttävät puhelinstalkkaajat ja se, että tehtiin Petralle taideproggista, jota varten vaihdoin soittoääneksi Nokia Tunen ja voimakkuuden erittäin kovalle. Noin. Nyt vaihdan ne takaisin, sillä pakko kuitenkin pitää ääniäkin välillä päällä, että saa ne oikeasti tärkeät ja merkittävät puhelut puhuttua. Ja oikeasti on tosi ihanaa, jos joku ottaa yhteyttä.

Päivän ihastus&vihastus: Uskonnonopetus peruskouluissa.
Hesarin mielipidesivulla oli hyvä kirjoitus siitä, miten uskonnonopetus ei kuulu peruskouluihin. Iäisyysaihe oli esitetty piristävän kärkevästi ja napakasti. Perusajatus kuului, että jos näillä mennään, uskonasioiden opetus pitäisi samalla laajentaa punaisten ja valkoisten sukujen lapisille annettuun erilaiseen historianopetukseen, pelkästään vihreiden lapsille kohdistettuun ympäristöopetukseen ja puolueiden mukaan vaihtelevaan taloustiedon opetukseen.
Niinpä!
Uskonasioista pitäisi opettaa sivistävästi ja suvaitsevasti, kertomalla kaikista uskonnoista ja kulttuureista, laajentamalla ymmärrystä ja jakamalla oivallusta siitä, että on olemassa muutakin. Avartaa. Samalla tavoin kuin historianopetuksessa pitää kertoa mitä sisällissodan eri nimet ovat ja mistä ne kertovat, ja samalla tavoin kuin ympäristökasvatus kuuluu jokaiselle.
Yksisilmäinen opetus luo yksisilmäisiä aikuisia. Ei missään nimessä ole oikein jakaa lapsia luokkiin vanhempien uskomusten mukaan. Niin tämä, kuin kokkareiden tasoluokituksetkin ovat tosi buu. Ja kaikin puolin väärin on myös se, että lapsia hämmennetään sekoittamalla uskoa ja tietoa. Kriittisen ajattelun terä tylpistyy heti alkuunsa.
Pienenä uskonnontunnit olivat ihan kivoja satutunteja. Mutta eivät ne Raamatun tarinoiden lapsiversioinnit mitenkään vetäneet vertoja oikeille kunnon saduille, joita opettaja meille toisinaan luki.
Kulttuurillisesti merkittävä opus ei kaipaa pastellisävyyn kuvitettuja lapsiversiointeja hyviksistä ja pahiksista. Jokainen lukekoon Raamattunsa, kun oma aika on siihen kypsä.

Päivän vihastus: se, että ihmiset soittelee miten sattuu. Omaa tyhmyyttä pitää puhelimen ääniä päällä, mutta kuka voi oikeasti kuvitella, että on niin äkeää asiaa, ettei se voi odottaa sunnuntai-aamua (puoli kahdeksaa) pidemmälle? Ärsyttävä herätys.

Päivän ihastus: kiire ja hoppu hetkeksi ohi. Lopultakin kaikki hommat on tehty!
Jussi tuli kotiin. Syötiin just pitsaa ja illalla mennään katsomaan Punk-dokkaria filkkareille. Nyt soi Cave ja juon kahvia. Ihanaa kun on viikonloppu!

Päivän vihastus: ultimaattinen väsymys. Olin yliopistolta kotiin päästyäni niin poikki, etten ikinä. Ei ole moneen päivään kerennyt oikein mitään muuta ajattelemaan kun filkkareita. Mitä kirosin tänään? Nettiä&koodaamista, yliopiston 100-kiloisia ovia. Onneksi pääsen ensi viikolla 100 vuotta vanhojen arkistopapereiden pariin. Niistä koodit ja koneet on kaukana.

Kirjoitusvaihde menossa ylikierroksille. Näpit haluaa iskeä konetta, vaikka pää vaatisi jo unta.

Päivän ihastuksia: Tulin juuri filkkareilta, jonne menin aamusta asti jatkuneen lehtityörupeaman jälkeen katsomaan Seppo Rustniuksen uusinta dokumenttia. En ensin meinannut jaksaa, mutta onneksi menin.
Haastattelin eilen aamupäivästä Rustaniusta, johon nyt törmäsin taas Uhrien näytöksen alla ja jälkeen. Pystyin onneksi rehellisesti sanomaan Rustaniukselle, että pidin elokuvasta. Hieman pelkäsin välillä, että oltiin menossa liikaa paatoksen ja osoittelun puolelle, mutta Rustanius tekee tyylillään ja pysyy tyylilleen uskollisena.
Kävin miettimään tätä historiaelokuvien objektiivisuus/subjektiivisuus-kysymystä. Kuinka väärää totuutta on kertoa niistä tarinoista, joita ei ole arkistoihin tallennettu? Muistitiedolla on mielestäni korvaamattoman tärkeä merkitys muiden lähteiden täydentämisessä ja on ensiarvoisen tärkeää, että tätä tietoa kerätään ja kerrotaan edelleen. Elokuvissa on valittava näkökulma. Lillqvist ja Rustanius, teette hyvää työtä.

Vihastus: epäreilut lähetysajat. Rustaniuksen dokumentti kilpaili kotimaisessa sarjassa, jonka esitysaika oli ihmeellinen. Kuinka moni jaksaa tulla katsomaan sisällissotadokumenttia kello 22.00 torstai-iltana? Ei kovinkaan moni. Plevnan suuri sali näytti surullisen autiolta, sillä moni, jota kiinnostaa, oli ikävä kyllä jo nukkumassa. Harmi juttu. Tätä voisi aikatauluja laatiessa miettiä. Eilen näytettiin samaan aikaan Curt Cobain -elokuva, jonka yleisön ikärakennetta silmälläpitäen 22.00 ei tuntunut mahdottomalta. Tämäniltaisen aiheen kohdalla asia oli toinen.

Odotan, että lehtijuttuni aihetta käsittelevä ohjelma alkaa telkasta. Väsyttää ihan älyttömästi. Päätin tässä odotellessani alkaa kirjoittaa blogia. Pysyisi silmät auki.

Päivän ihastus: aurinko, aurinko.
Tässä kodissa ulkoilma vaikuttaa sisäilmaan niin paljon. Kun aurinko paistaa, koko kämppä kylpee valossa. Valon keskelle oli ihana herätä. Eikä haitannut, että Petra oli keittänyt kahvia.
Kauheen kiireen keskellä on ihanaa myös se, kun ihmiset on ystävällisiä. Haastattelin tänään filkkareilla mm. Uralin perhosen ohjaajaa. Kovan pyörityksen luulisi kovettavan, mutta Katariinan tapaaminen oli positiivinen kokemus.
Melkein kaksituntisen haastattelun aikana ehdimme pureutua syvälle animaatioelokuvaan ja suomalaisen yhteiskunnan nykytilaan. Katariinalla oli myös mielenkiintoista sanottavaa minua viime aikoina paljon pohdituttaneeseen kysymykseen historian merkityksestä tässä päivässä.
Keskustelusta voi lukea enemmän filkkareiden festival news -lehdestä tai vielä enemmän huhtikuun Kulttuurivihkoista.

Päivän vihastus: aina ihmiset eivät ole kivoja.
Pakkasella pyöräily on harvoin kivaa. Talvipyöräily Tampereella on sitäkin harvemmin kivaa. Yritän parhaani mukaan liikkua lumiaikana pelkästään jalkaisin, sillä yleensä pyörää vastaan tulee ongelmia. Tänään aikataulu kuitenkin pakotti pyörän selkään.
Finlaysonin ja yliopiston väliä pyöräillessäni, oli pakko uskaltaa autotielle. Niin oli mummoilla rumaa sanottavaa. Harmitti hitosti. Pahempiakin kriminaaleja luulisi löytyvän kuin kypäräpäinen minä. Onneksi osaan liikennesääntöjä - luullakseni riittävästi pysyäkseni hengissä. Kaikki eivät osaa.
Eniten vihastuttaa ne, joiden ansiosta Tampereen mummot ovat alun alkaen alkaneet kiroilemaan kanssakulkijoilleen.