Turha edes mainita, että aikaa on kulunut. Jäin töiden jälkeen töihin (en ylitöihin, vaan työpaikalle odottelemaan sateen lakkaamista ja uutislähetyksen loppua - sitten päästään juhlimaan synttäreitä), joten on aikaa päivittää tietoja.

Ihastus: oleminen täällä Etelä-Karjalassa. Töiden parissa aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Siitä on jo yli kaksi kuukautta, kun tulin. Voi vitsi. Uuden opittavan määrä väsytti ensimmäisen kuukauden aikana niin paljon, että töiden jälkeen jaksoi vain nukkua. Nyt päiville on onneksi alkanut tulemaan pituutta. Jaksaa katsella muutakin kuin telkkaria ja pystyy keskittymään kaikkeen ympärillä olevaan. Ikkunasta näkyy Saimaa ja vanhoja tykkejä kauniiden rakennusten edessä. On niin nättiä!
Paluu kotikonnuille sujui odotettua kitkattomammin. Riitaa on ollut kotonakin yllättävän vähän. Sitäkin enemmän on yllättänyt, kuinka paljon ihastelemista täällä on. Uudet ja vanhat ihmiset, luonto, tapahtumat, hetket, kohtaamiset.. Ei täällä ollutkaan pelkkiä muistoja vaan ihan oikea elämä.

Vihastus: Se, että koko ajan pitää sataa. Tänäänkin. Jää rusketus, terassit ja ulkojätskit vähälle. Ei päästä mökkeilemään, eikä rannalle. Toivottavasti tilanne korjaantuu ja heinäkuun kuuluisat helteet pelastavat kesän. Vähän lohduttaa se, että tilanne on sama kaikkialla. Ei pääse kateus mustaamaan mieltä :)

PS. Tytti, jos luet tätä: tosi harmi, ettet päässyt tänään tulemaan. Myö taas ajatellaan siuta! :)

Päivän ihastus: aurinkoaurinko.
Kävin radiofestivaaleilla kuuntelemassa YLE:n Hannu Kariston jälleen hyvin mielenkiintoisia puheita radiodokumenteista. Karisto oli aiemmin puhumassa journalistiikan opintojen kuvajournalismiluentosarjalla. Neljän tunnin luennon aikana rakastuin radioon.
Tänään Karistolla oli aikaa vartti. Se riitti: olin niin ihastunut radiomaailman mahdollisuuksiin, että olisin voinut itkeä. Voi äänimaailman rajattomuus ja mahdollisuuksien moninaisuus. Aivan uskomatonta, miten pelkällä äänellä voi koskettaa ja kuvata niin paljon.
Voisi todeta myös, että Karisto on hyvä puhumaan.


Aiempi kirjoitukseni painiskeli viikonloppuvenymisongelmien kanssa. Ongelmat loppuivat lyhyeen, sillä perjantaina tuli kutsu töihin. Koska yliopisto-opinnot on tämän kevään osalta purkissa paria semmakertaa lukuunottamatta, pääsin liikkeelle nopealla varoitusaikataululla. Huomenna muutan takaisin Joutsenon kotiin ja maanantaina aloitan työt Lappeenrannassa, radiossa. Mahtavaa päästä sinne jo nyt!
Parasta, kun sain ajokoulunkin siirrettyä Tampereelta Lappeenrantaan/Joutsenoon. Ketjuyrityksissä on siis hyötynsä. Hyvä YD. Kaikki järjestyy, vaikka ajo-opettajani sanoikin että elämäni on risaista. Tällä kertaa en onneksi ottanut tilaisuudestä kiinni, vaan pidin suuni supussa. Voi elämä, se nimittäin on vähän erilainen 23-vuotiaana kuin 53-vuotiaana.

Festivaaleilla kuultiin myös Moreenin Mervi Leinon kokopitkä dokumentti Köynnöksestä karahviin. Portugaliin ja viininvalmistuksen pariin suuntautuneen dokumenttimakan vaiheista ja dokumentinteosta yleensä oli mielenkiintoista kuulla. Mitä kaikkea mahtuukaan 48 ääniminuutin taakse? Sikana duunia.
Leinon makustelevaa puhetta oli mukavaa kuunnella. Omista unelmistaan puhuva ihminen on vaan niin valloittava. Leino myös kuvasi ansiokkaan tarkasti dokkarinsa työvaiheita. Ja hyvä oli dokkarikin, jossa äänimaailma kyllä oli niin musiikillisesti, "tehosteellisesti" kuin kielellisestikin viimeisen päälle mietitty.
Karisto kiitteli nykydokumenttien tasoa. Enää ei kuulemma pyöritä vain oman navan ympärillä, vaan saadaan juttuihin yhteiskunnallistakin tasoa. Minäkin voisin pyrkiä jatkossa kirjoittamaan hieman muutakin kuin napanöyhtäkamaa tälle sivulle.

Siispä, ihastus nro 2: Taidesalonki Husa http://www.taidesalonkihusa.fi/

Husa on pieni, ilmainen taidegalleria, jossa näyttelyt vaihtuvat likimain kuukausittain. Husa sijaitsee siinä vanhassa upeassa, vaaleassa linnatalossa Laukontorin laidalla. Vaikka viereisessä divarissa olenkin joskus käynyt ja ainakin talon ohi kulkenut vähintään kymmenesti, en Husaan ole aiemmin eksynyt. Galleria ei hyökkää etsimättömän silmille, se ei ole katutasossa ja sinne pääsee vain summeria painamalla.

Nyt painoin nappia. Onneksi.

Käytiin tänäänkatsomassa Samppa Törmälehdon näyttely. Törmälehdon maalaukset olivat suorastaan satumaisia! Uutta ja raikasta, todella omaperäistä niin sisällöltään kuin tyyliltään. Erityisesti täytyy alleviivata sitä, miten värit ja siveltimen käyttö vaikuttuvat.

Vitsi. upeeta.

Törmälehdon näyttely oli esillä viimeistä päivää, mutta ensi perjantaina salongissa avataan uusi, niin ikään nuoren taiteilijan, Anna Tuorin, näyttely. Sekin on kuvien perusteella vähintään tutustumisen arvoinen.
Jos niillä main liikkuu, kannattaa siis ehdottomasti tsekata. Ei maksa edes vaivaa. Pikkugalleria on jo itsessään niin kivannäköinen.

äää. en jaksaisi pakata. Tähän mennessä listassa on läppäri, mankka ja jotain asiallisia vaatteita.


Vihastus: minä.

Päivän ihastus: Muistin blogini salasanan ! Viimeisestä kirjoituksesta on niin paljon aikaa, että yleensä ehtisin jo unohtaa koodit ja tunnukset.
Sen lisäksi, että pääsin tänne, on maailmassa juuri nyt paljon muutakin ihastuttavaa. On kevät! Aurinko paistaa! Kouluhommat on tehty! On vapaata!

Päivän vihastus: on kevätflunssa. Tiistai-aamuna heräsin kamalaan oloon, joka jatkui päivälläkin. Illalla mentiin kavereiden kanssa TEISKOON mökille ja flunssa katosi kuin ihmeen kaupalla. Se oli kivaa. Ja mökilläkin oli kivaa ja kaikki ihmiset oli älyttömän ihania!
Mutta tänään se flunssa tuli sitten takaisin. Ääni taas ei.
Onneksi olen kotona ja menossa yo:lle vasta reilun parin tunnin päästä. Voin kuunnella Robbieta ja availla ääntä. Miulla on koulun kamera lainassa ja se vaatii palautusta. Samalla pääsen ottamaan kuvia koneelta.

Vihastus 4-ever: aikataulut. Ne on pahin kestovihollinen. Aina niiden kanssa on kamalia ongelmia. Kaikilla. Omakin tilanne on nyt visainen. Vaikka onkin vapaata noin periaatteessa, ei oikeesti kuitenkaan ole.
Todellisuus on raaka. Ihminen ei voi olla useassa paikassa samaan aikaan ja Suomessa on kaksi kaupunkia, joissa toisessa olisi seuraavien päivien aikana tilaisuus hoitaa parisuhdetta ja kotia ja toisessa olisi minunkin läsnäoloani kaipaavat lehden suuret juhlat, gradua varten mahdollisimman heti tarvitsemani arkistotiedot sekä kaverin viimeinen teatteriesitys.
Mitenköhän selviän jos joskus saan lapsia ja pitäisi tehdä jotain uraa.. Tällä päätäntäkyvyllä menisi aika heikosti. Jahkaan aina viimoseen asti.
Jään pohtimaan, todennäköisesti kotiin, ja valitan sitten vaan seuraavat päivät.. Ehkä opin tärkeitä taitoja tulevan varalle. Joskus ei vaan voi saada kaikkea. Ja se ärsyttää aina vähän.

Päivän ihastus: Päivä meni hyvin. Luin vanhoja kuntakokouksen pöytiksiä kaupungintalolla ennen kun lähdettiin illasta Lappeenrantaan kappaan ja kirjastoon.
Kuuntelin välillä kirjoittamisen taustalle musiikkia, josta tuli mieleen viime kevään filkkareiden puoluekuvaukset ja niistä Suomen Keskustaa kuvaava pätkä. Se elokuva kuvasi koko ohenevaa kuntakenttää kipeänkin osuvasti, Joutsenoa mukaan lukien.
Jo nyt on kaupungintalon neuvontapiste autiona. Sain siellä tutkimuksiani tehdä ihan rauhassa, seuranani vain lukuisia varastotilana toimivaan huoneeseen roudattuja, käytöstä poistettuja koneen näyttöjä, vahoja kunnan palkintopokaaleja ja kunniakirjoja.
Kaukana on kunnian päivät. Jo nyt käy moni työntekijä Joutsenossa vain yhdesti viikossa. Jo nyt väliaikaisuus ja ohimenevyys vallitsi koko kiinteistössä. Kukaan ei lopulta tiedä mitään, kun kukaan ei ole töyspäiväisesti ja kokonaan vastuussa mistään. Kun ei kiinnytä, ei kiinnosta.
Oli tavallaan niin kovin rauhallista ja uinuvaa viettää päivä tuolla naapuritalossa. Tavallaan tosi surumielistä. Vanha papparainen käveli eksyneenä rappusissa ja kävi pakostakin sääliksi. Huokaus. Välillä tuntuu, että en ole edes keski-ikäinen iskelmän ystävä vaan 70-vuotias peräkammarin pirjo.
No, toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä Joutseno ihan kuole ja autioidu. Mieli rapautuisi mukana. Suomi on jo nyt liian täynnä vanhoja, pystyynlahoavia kulissikyliä, jotka elämä on jättänyt. Aika reikäinen monien mielenmaisema onkin.

Vihastus: Kiire ja hoppu. Täällä tuntuu, että tarvitsisi sellasen säädettävän kellon, jolla voisi muuttaa ajan kulkunopeutta. Täällä on niin rauhallista ympärillä, että haluaisi itsekin olla rauhassa vaan.
Parissa päivässä ei kuitenkaan koko elämänrytmiään pysty noin vaan kääntämään. Ensin on tehtävä, mentävä, muistettava ja vastattava, nähtävä, sovittava ja palaveerattava.
Pääsiäisen jälkeen palaan taas tänne ja sitten aion tutkia ja tutkia vaan. En muuta.

Päivien ihastus: täällä on lunta! Täällä on talvi!
Olin aamupäivällä kävelemässä pelloilla ja oli aivan uskomattoman ihanaa! Hiihtämiseen on liian lämmintä ja vetistä, mutta peltojen päällä kulkevia moottorikelkkauria pitkin pystyi kumpparit jalassa kävelemään. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa pellonpientareita pitkin mittaamani maisemat tästä vinkkelistä. Oli myös upea kevätauringon valo.
Muuten on aika mennyt tutkimushommissa. Kirjotin tänään monta tuntia kirjastossa. Sai keskityttyä kun ei ollut nettipakotietä tai muita häiritseviä näennäistoimia vieressä. Hyvä homma. Muutenkin tuntuu vähän selkeemmältä tutkimuksen suhteen, vaikka viimeksi eilen oli taas aivan toisenlaiset aatokset.
Eilen tapasin vanhan, paikallisen tehtaan historian tuntijan ja sain häneltä hyvää materiaalia tutkimukseeni. Huomenna menen kaupunginarkistoon ja torstaina kirkonkirjoja katsomaan. Joutsenon kirkko paloi sisällissodan yhteydessä. Paljon kirjoja meni mukana, mutta jotain seurakunnan mukaan on jäänyt jäljelle.
Eilen tapaamani mies kertoi eilen jostain eläimiinsekaantujasta, josta kuulemma ainakin löytyy seurakunnan arkistosta tietoa. Odotan siis, mielenkiinnolla? Torstaina palaveerataan tutkimuksesta ja näen kavereita. Perjantaina olisi tarkoitus jaksaa vielä vikalle Kansallisarkiston käynnille. Illalla on juhlat ja Jussin keikka. Ihana nähdä ystäviä! Lauantaina takaisin treelle. Huoh. Paras menneä nukkumaan.

Päivän vihastus: No siis tämä sama. Vanhat miehet jaksaa kiroiluttaa. Edelleen. Ja nuoremmat. Siis miehet yleensä. Aihealueestani aiemmin tutkimusta tehnyt nuori mies vähätteli työläisnaisten merkitystä. "---Tärkein työ oli miesten työn tukeminen." !?!? Onneksi kirjoitan tällaiset patriarkaaliset näennäistotuudet suohon.

Mieli lepää täällä ja tottuu aika nopeasti rauhaan. Nyt on ollut varsin palkitsevaa olla ihan vaan kotona ja tutkimuspaikoissa työn parissa. Hektisen elämänrytmin vastapainoksi aamukasilta herääminen ja selkeä päivärytmi tekevät niin hyvää.
Niinkin on tähän rauhaan mielensä asettanut, että puhelimen äänet saa aikaan ilonpilkahdusten sijaan kylmiä väreitä. Osasyynä voi olla ärsyttävät puhelinstalkkaajat ja se, että tehtiin Petralle taideproggista, jota varten vaihdoin soittoääneksi Nokia Tunen ja voimakkuuden erittäin kovalle. Noin. Nyt vaihdan ne takaisin, sillä pakko kuitenkin pitää ääniäkin välillä päällä, että saa ne oikeasti tärkeät ja merkittävät puhelut puhuttua. Ja oikeasti on tosi ihanaa, jos joku ottaa yhteyttä.

Päivän ihastus&vihastus: Uskonnonopetus peruskouluissa.
Hesarin mielipidesivulla oli hyvä kirjoitus siitä, miten uskonnonopetus ei kuulu peruskouluihin. Iäisyysaihe oli esitetty piristävän kärkevästi ja napakasti. Perusajatus kuului, että jos näillä mennään, uskonasioiden opetus pitäisi samalla laajentaa punaisten ja valkoisten sukujen lapisille annettuun erilaiseen historianopetukseen, pelkästään vihreiden lapsille kohdistettuun ympäristöopetukseen ja puolueiden mukaan vaihtelevaan taloustiedon opetukseen.
Niinpä!
Uskonasioista pitäisi opettaa sivistävästi ja suvaitsevasti, kertomalla kaikista uskonnoista ja kulttuureista, laajentamalla ymmärrystä ja jakamalla oivallusta siitä, että on olemassa muutakin. Avartaa. Samalla tavoin kuin historianopetuksessa pitää kertoa mitä sisällissodan eri nimet ovat ja mistä ne kertovat, ja samalla tavoin kuin ympäristökasvatus kuuluu jokaiselle.
Yksisilmäinen opetus luo yksisilmäisiä aikuisia. Ei missään nimessä ole oikein jakaa lapsia luokkiin vanhempien uskomusten mukaan. Niin tämä, kuin kokkareiden tasoluokituksetkin ovat tosi buu. Ja kaikin puolin väärin on myös se, että lapsia hämmennetään sekoittamalla uskoa ja tietoa. Kriittisen ajattelun terä tylpistyy heti alkuunsa.
Pienenä uskonnontunnit olivat ihan kivoja satutunteja. Mutta eivät ne Raamatun tarinoiden lapsiversioinnit mitenkään vetäneet vertoja oikeille kunnon saduille, joita opettaja meille toisinaan luki.
Kulttuurillisesti merkittävä opus ei kaipaa pastellisävyyn kuvitettuja lapsiversiointeja hyviksistä ja pahiksista. Jokainen lukekoon Raamattunsa, kun oma aika on siihen kypsä.

Päivän vihastus: se, että ihmiset soittelee miten sattuu. Omaa tyhmyyttä pitää puhelimen ääniä päällä, mutta kuka voi oikeasti kuvitella, että on niin äkeää asiaa, ettei se voi odottaa sunnuntai-aamua (puoli kahdeksaa) pidemmälle? Ärsyttävä herätys.

Päivän ihastus: kiire ja hoppu hetkeksi ohi. Lopultakin kaikki hommat on tehty!
Jussi tuli kotiin. Syötiin just pitsaa ja illalla mennään katsomaan Punk-dokkaria filkkareille. Nyt soi Cave ja juon kahvia. Ihanaa kun on viikonloppu!

Päivän vihastus: ultimaattinen väsymys. Olin yliopistolta kotiin päästyäni niin poikki, etten ikinä. Ei ole moneen päivään kerennyt oikein mitään muuta ajattelemaan kun filkkareita. Mitä kirosin tänään? Nettiä&koodaamista, yliopiston 100-kiloisia ovia. Onneksi pääsen ensi viikolla 100 vuotta vanhojen arkistopapereiden pariin. Niistä koodit ja koneet on kaukana.