Kirjoitusvaihde menossa ylikierroksille. Näpit haluaa iskeä konetta, vaikka pää vaatisi jo unta.

Päivän ihastuksia: Tulin juuri filkkareilta, jonne menin aamusta asti jatkuneen lehtityörupeaman jälkeen katsomaan Seppo Rustniuksen uusinta dokumenttia. En ensin meinannut jaksaa, mutta onneksi menin.
Haastattelin eilen aamupäivästä Rustaniusta, johon nyt törmäsin taas Uhrien näytöksen alla ja jälkeen. Pystyin onneksi rehellisesti sanomaan Rustaniukselle, että pidin elokuvasta. Hieman pelkäsin välillä, että oltiin menossa liikaa paatoksen ja osoittelun puolelle, mutta Rustanius tekee tyylillään ja pysyy tyylilleen uskollisena.
Kävin miettimään tätä historiaelokuvien objektiivisuus/subjektiivisuus-kysymystä. Kuinka väärää totuutta on kertoa niistä tarinoista, joita ei ole arkistoihin tallennettu? Muistitiedolla on mielestäni korvaamattoman tärkeä merkitys muiden lähteiden täydentämisessä ja on ensiarvoisen tärkeää, että tätä tietoa kerätään ja kerrotaan edelleen. Elokuvissa on valittava näkökulma. Lillqvist ja Rustanius, teette hyvää työtä.

Vihastus: epäreilut lähetysajat. Rustaniuksen dokumentti kilpaili kotimaisessa sarjassa, jonka esitysaika oli ihmeellinen. Kuinka moni jaksaa tulla katsomaan sisällissotadokumenttia kello 22.00 torstai-iltana? Ei kovinkaan moni. Plevnan suuri sali näytti surullisen autiolta, sillä moni, jota kiinnostaa, oli ikävä kyllä jo nukkumassa. Harmi juttu. Tätä voisi aikatauluja laatiessa miettiä. Eilen näytettiin samaan aikaan Curt Cobain -elokuva, jonka yleisön ikärakennetta silmälläpitäen 22.00 ei tuntunut mahdottomalta. Tämäniltaisen aiheen kohdalla asia oli toinen.

Odotan, että lehtijuttuni aihetta käsittelevä ohjelma alkaa telkasta. Väsyttää ihan älyttömästi. Päätin tässä odotellessani alkaa kirjoittaa blogia. Pysyisi silmät auki.

Päivän ihastus: aurinko, aurinko.
Tässä kodissa ulkoilma vaikuttaa sisäilmaan niin paljon. Kun aurinko paistaa, koko kämppä kylpee valossa. Valon keskelle oli ihana herätä. Eikä haitannut, että Petra oli keittänyt kahvia.
Kauheen kiireen keskellä on ihanaa myös se, kun ihmiset on ystävällisiä. Haastattelin tänään filkkareilla mm. Uralin perhosen ohjaajaa. Kovan pyörityksen luulisi kovettavan, mutta Katariinan tapaaminen oli positiivinen kokemus.
Melkein kaksituntisen haastattelun aikana ehdimme pureutua syvälle animaatioelokuvaan ja suomalaisen yhteiskunnan nykytilaan. Katariinalla oli myös mielenkiintoista sanottavaa minua viime aikoina paljon pohdituttaneeseen kysymykseen historian merkityksestä tässä päivässä.
Keskustelusta voi lukea enemmän filkkareiden festival news -lehdestä tai vielä enemmän huhtikuun Kulttuurivihkoista.

Päivän vihastus: aina ihmiset eivät ole kivoja.
Pakkasella pyöräily on harvoin kivaa. Talvipyöräily Tampereella on sitäkin harvemmin kivaa. Yritän parhaani mukaan liikkua lumiaikana pelkästään jalkaisin, sillä yleensä pyörää vastaan tulee ongelmia. Tänään aikataulu kuitenkin pakotti pyörän selkään.
Finlaysonin ja yliopiston väliä pyöräillessäni, oli pakko uskaltaa autotielle. Niin oli mummoilla rumaa sanottavaa. Harmitti hitosti. Pahempiakin kriminaaleja luulisi löytyvän kuin kypäräpäinen minä. Onneksi osaan liikennesääntöjä - luullakseni riittävästi pysyäkseni hengissä. Kaikki eivät osaa.
Eniten vihastuttaa ne, joiden ansiosta Tampereen mummot ovat alun alkaen alkaneet kiroilemaan kanssakulkijoilleen.